Kielimatkat Oxfordiin

Oxford – Sivistynyt ja puoleensavetävä

Oxford on kaupunki, joka henkii historiallista arvokkuutta - varhaisimmista sinne sijoittuneista opetustoiminnoista on merkintöjä jopa vuodelta 1096. Ajan saatossa pienimuotoisesta opetuksesta onkin muodostunut yksi maailman tasokkaimmista yliopistoista. Vaikka Oxford elää kyseisen huippuyliopistonsa ympärillä, riittää tässä 165 000 asukkaan kaupungissa rutkasti muutakin tekemistä ja nähtävää.
Oxford on hyvin kansainvälinen kaupunki: tänne tiedon mekkaan tulvii ihmisiä lukuisista eri maista opiskelemaan ja työskentelemäänkin. Kaupungin vahvan yliopistokulttuurin ansiosta sen väkiluku on nuorta, mikä heijastuu kaupungin henkeen. Yliopiston kansainvälisyys ei kuitenkaan pyyhi sitä tosiasiaa pois, että Oxford on todella perinteinen englantilainen kaupunki.

Kaupungissa käydessään on välttämätöntä tutustua Oxfordin yliopistoon ja sen henkeäsalpaavan vaikuttaviin rakennuksiin, joista osa voi näyttää tutuilta – onhan juuri samaisissa tiloissa kuvattu kohtauksia Harry Potter -elokuviin. Tutustumisen arvoisia rakennuksia ovat niin eri kampusten rakennukset, yliopiston museot, sen tuomiokirkko kuin Bodleian kirjasto. Tänne kirjastoon koottu tiedon määrä on päätähuimaavaa edes kuvitella, sillä sinne on kerätty yli 12 miljoonaa teosta. Näihin julkaisuihin sisältyy muun muassa kopiot kaikista englanniksi kirjoitetuista kirjoista. Yksi yliopiston ikonisimmista rakennuksista on kuitenkin Neitsyt Marian kirkko, jonka julkisivu on monelle entuudestaan tuttu. Kivutessa kyseisen kirkon torniin, avautuu sieltä kaunis näkymä koko kaupungin ylle: katonharjanteet savupiippuineen ja vehreät lehtipuut muodostavat vuorottelevan valtameren, josta paikoittain putkahtelee ihailtavaksi koristeellisten rakennusten kattoja ja torneja. Jos toisenlainen perspektiivi kaupunkiin houkuttelee, kannattaa osallistua Thames-joella tehtäville jokiveneajeluille.

Oxfordin sadoista pubeista voi olla vaikeaa valita. Jos kuitenkin jano yllättää ja yliopisto-opiskelijoiden ajanviettopaikat kiinnostavat, kannattaa suunnata joihinkin heidän kantapaikoistaan. Parasta on, että samanaikaisesti tarjotessaan portin englantilaiseen pubikulttuuriin, on niiden historiat myös täynnä mitä mielenkiintoisempia tarinoita. The Eagle and Child pubissa voi kuvitella C. S. Lewisin ja J. R. R. Tolkienin analysoimassa kirjallisuuden uusimpia tuulia ja Turf Taverni:ssa voi sielunsa silmin nähdä Australian pääministerin pääsevän Guinnesin ennätyskirjaan, tämän juodessa 11 sekunnissa jaardin olutta. Tässä sivistyneessä kaupungissa on kuitenkin helppo vaihtaa vapaalle myös isommalla vaihteella, railakasta illanviettoa tarjoaa lukuisat kaupungin yökerhot, diskot ja klubit. Kiinnostavaa ajanvietettä tarjoavat erilaiset tasokkaat konsertit, joita kaupungissa on ilta illan jälkeen.

Kaupungissa päiviä voisi viettää kierrellen sen katuja, ihaillen ja tutustuen sen lukuisiin arkkitehtuurisesti näyttäviin rakennuksiin, joita Oxford on ehtinyt kerätä vaikuttavan kirjon yli tuhatvuotisella historiallaan. Kiinnostava esimerkki on kaupungin keskustassa sijaitseva rakennus, joka on jopa 1300-luvulta peräisin oleva Oxfordin vanhin talo. Kaupungin muita mielenkiintoisia rakennuksia ovat Radcliffen observatorio ja Oxfordin linna, joka on myös toiminut vankilana. Pittoreskin ympäristön tarjoaa myös kaupungin pääkauppahalli, The Covered Market, jonka lukuisista kojuista voi samalla kätevästi maistella perinteisiä herkkuja. Myöskään museoita ei kaupungissa ole puute ja täältä löytyykin yksi maan parhaista modernin taiteen museoista. Historian ja kulttuurin lisäksi kaupunki tarjoaa monipuoliset shoppailumahdollisuudet: monelle riittää kauppakatu Cornmarket sen lukuisine sivukatuineen, mutta ympäri kaupunkia on myös erilaisia kauppakeskuksia.

Mielenkiintoinen vierailukohde on hivenen Oxfordin ulkopuolella sijaitseva Winston Churchillin synnyinpaikka, Blenheimin palatsi, jonka julkisivu on jo monille tuttu: tätä on käytetty jopa Bond-leffan kuvauspaikkana. Palatsin puutarhassa kannattaa myös pyörähtää, sillä siellä sijaitsee yksi maailman suurimmista labyrinteistä. Jos päiväkävely labyrintissä ei houkuttele, palatsin vierusta tarjoaa oivan mahdollisuuden tutustua kauniiseen englantilaiseen luontoon. Palatsia ympäröi perinteinen englantilainen maalaismaisema järvineen, alavine niittyineen ja vehreine puineen.

Voisiko olla parempaa tapaa oppia englantia kuin tekemällä kielimatkan Oxfordiin? Seuraa tuhansien muiden kielimatkailijoiden esimerkkiä ja matkaa sinäkin tänne viisauden kehtoon parantamaan englanninkielen taitoasi. Täällä englantilainen kulttuuri näyttää parastaan!