
Image banner
Give customers details about the banner image(s) or content on the template.
Kielimatkat Lontooseen
Lontoo – koko maailma yhdessä kaupungissa
Lontoo on Länsi-Euroopan suurin kaupunki sen ydinkeskustan yli 8 miljoonalla asukkaallaan. Tämä urbaani kaupunki on myös maailman toiseksi suosituin matkakohde, eikä ihme – yhteen paikkaan on kerääntynyt kaikki mitä maan ja taivaan väliltä voisi vain kuvitella löytyvän. Tuntuu kuin Lontoon ainutlaatuisuus olisi tiedetty aina, josta on todisteena Samuel Johnsonin osuva tokaisu 1700-luvulta: ”Kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään; sillä Lontoossa on kaikkea mitä elämä voi tarjota.”
Trendikäs, historiallinen, moderni, kulturelli, perinteikäs… Mitä Lontoo ei olisi? Tämä jokaiseen lähtemättömän vaikutuksen tekevä kaupunki on niin monipuolinen, että siellä käyneiltä voi saada täysin erilaiset kuvailut kaupungista ja sen elämästä. Niin museoiden, shoppailun, ruoan kuin yöelämänkin ystävät solahtavat vaivattomasti kaupungin katukuvaan. Ihmekö tuo, onhan Lontoo tunnettu suvaitsevaisuudestaan ja kohteliaista asukkaistaan.
Paras tapa saada käsitys kaupungin suuruudesta on kipuamalla London Eyen kyytiin, josta avautuu henkeäsalpaava näkymä. Lontoon horisontti tuntuu kantavan loputtomiin. Sen lasisten pilvenpiirtäjien ja vaikuttavien modernien rakennuksien rinnalla kohoavat lukemattomat nosturit ja historiallisten rakennusten koristeelliset katot. Palatessa katutasolle voi viereiselle Thames-joen ylittävälle sillalle pysähtyä ihailemaan maisemaa, joka on kuin suoraan postikortista. Tästä näkee nimittäin kaupungin kaksi ikonisinta maamerkkiä, sekä Big Ben -kellotorni että Tower Bridge -silta. Kun taas kaipaa aidon metropolin sykettä, kannattaa suunnata katselemaan ohivilisevien bussien ja suurten ihmismassojen joukkoon loistavia Piccadilly Circuksen mainostauluja.
Kaupungin suuruudesta huolimatta paras tapa tutustua siihen on kuljeskelemalla sen kaduilla, ihaillen sen monipuolista arkkitehtuuria ja katujen vilkasta elämää. Modernin arkkitehtuurin mestariteokset ovat sekoittuneet ryppäisiin mitä kauniimpia historiaa huokuvia kivitaloja ja perinteisiä englantilaisia punaruskeita tiilirakennuksia, joiden muodostamaa ääripäiden harmoniaa voisi ihailla loputtomiin. Jos jalkasi pääsevät väsymään, mitäpä murehtimaan! Apunasi on maailman vanhin metroverkosto, tuttavallisemmin ”tube”, tai kaupungin symboleina tunnetut kaksikerroksiset linja-autot. Näillä saavuttaa Lontoon reunimmaisimmatkin alueet.
Syystäkin kaupungin perinteisiä nähtävyyksiä ovat Buckinghamin palatsi, jossa voi myös seurata vartijoiden seremoniallista vuoronvaihtoa, sekä Madame Tussaud’s, jonka vahanuket ovat vertaansa vailla. Täältä saavuttaa helposti myös yhden kaupungin lukuisista sydämistä, nimittäin Trafalgar Squaren. Kaivatessa boheemimpaa elämäntyyliä, kannattaa suunnata Camdeniin, jonka värikkäät rakennukset muodostavat oman kuplansa Lontoon sisälle. Jos mikään näistä ei kuulosta houkuttele, kaupunki ei vieläkään petä: miltä kuulostaisi Valioliigan huipputason pelien seuraaminen tai maineikkaiden musikaalien katsominen? Ehdotonta on myös käydä tutustumassa kaupungin huipputason museoihin, joihin kaikkiin on ilmainen sisäänpääsy. Ja mitä ostoksien tekoon tulee - shoppailun ystäville mainittakoon vain, ettei Euroopasta kovin montaa Lontoon vertaista kaupunkia löydy. Tästä pitävät huolen niin Harrods, Oxford Street, Portobello Road kuin Camdenkin. Lisämaustetta Portobelloon tutustumiseen tuo myös siellä sijaitseva Nottinghill, jonka kaduille voi sielunsa silmin kuvitella Julia Robertsin ja Hugh Grantin kulkemaan käsi kädessä.
Urbaanista elämästä ja katujen katkeamattomasta ihmisvilinästä voi välillä hengähtää poikkeamalla paikalliseen pubiin syömään perinteisiä englantilaisia ruokia tai vaikka Hyde Parkiin tai johonkin muuhun kaupungin lukuisista puistoista. Mutta ei hätää, aikaa riittää kyllä; Fish and Chipsien ja kello viiden teen väliin mahtuu rutkasti tehtävää. Pitkien ja moninaisten päivien päätteeksi on hyvä jatkaa matkaa Lontoon maailmankuulun vauhdikkaaseen yöelämään, josta jokaiselle löytyy juuri oma paikkansa.
Tämän kaupungin monipuolisuus tekee siitä täydellisen kohteen kielimatkalle, koska jopa sen pintapuoliseen tutustumiseen voi käyttää viikkotolkulla aikaa. Perinteisen englantilaisen kulttuurin rinnalla Lontoossa pääsee myös tutustumaan urbaaniin maailmankaupungin kulttuuriin: siellä puhutaan jopa yli 300 kieltä. Lähde siis kielimatkalle Lontooseen, jossa jokaisen tulisi käydä edes kerran elämässään - ja jonne kaikki palaavat kuitenkin yhä uudestaan.